lauantai 29. marraskuuta 2014

Mökkipahaset



Pikku mökkejä askarreltiin ystävän kanssa.
Maitopurkeista ja pakkelista.  
Ohjeen löydät Taika-askartelulehdestä. (Joulun Taikaa 8/14)
Ja näihin mökkeihin ei oikeita tuikkuja. Ledituikut sopii hyvin!

Aika söpöjä mökkejä, eikö vain?! :)






Lauantai-iltoja <3

torstai 27. marraskuuta 2014

syksynmittaiset terveiset


Heippa!

Hengissä ollaan ja hyvin menee. :)

Syksyn mittainen laiskuusjakso tietokoneen käytöstä. :O
Kamera on pölyttynyt ihan tarpeeksi kauaa lipaston kulmalla. 
Tasan kaksi kertaa olen kuvia ottanut. Toiseen kertaan sisältyy 
perhepotretit itselaukaisijalla: 89kpl iloista kuvaa meidän sekalaisesta seurakunnasta, 
joista puolessa vedin vatsaa niin sisään, että suunympärys hohkas valkoisena. :D
Yksi onnistunut otos. Yksi ainoa. Siitä muutama suurennos. Itselle ja isovanhemmille.






Mutta ajattelin palata tänne jäädäkseni. Iso lupaus. :)
 Muutamat askartelutkin on kyhäilty syksyn aikana.
Makkari on saanut ikkunalaudat.
Perheen äiti on palannut töihin ja sekös on pakkaa sekoittanut sopivasti.
Ei liikaa kuitenkaan ja pienimmäinen saa elää vapaata koti-elämäänsä edelleen.
Jouluakin on laiteltu jo jonkin verran ja ekat hyasintit tuoksuvat toista päivää. 

Kamalaa kun lapset kasvavat niin äkkiä ja näissä kuvissa sen taas huomaa. :/

Oikein mukavaa torstaipäivää jokaiselle, 
Ja terkut jokaiselle virtuaali-ystävälle ruudun toiselle puolen. :)

<3 Anniina

tiistai 12. elokuuta 2014

Kesämuistoja


Vielä osasin omaan blogiini kirjautua, ei huonosti!
Kesäloma kaikilta osin paketissa, myös blogin osalta.
Olen täällä kyynel silmissä katsonut kesänkuva-antia.
Ihan hurjan hieno kesä, kultaisia muistoja hirmuisesti.
Ystäviä, lomareissuja, aurinkoisia rantapäiviä, 
pienen miehen hurjaa kasvua. Sniif <3
Huvipuistossa on pyöritelty lapsosia, testailtu karavaanarielämää jne.
Ja pitihän pikku-ukon saada oma kesämersukin. ;)
Televisiot ja tietokoneet ovat pysyneet pitkälti sujettuina koko kesän.















Koulu ja arki on alkanut. Ilmakin on tänään ollut syksyisen harmaa.
Pihlajan oksia poimittiin maljakkoon postinhakureissulla.
Ensimmäiset läksyt on tehtynä ja enkunopinnot on aloitettu.
Ryminällä tämä arki alkaa ja kesästä on päästettävä haikein mielin irti.

terkuin, Anniina




sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

viikonlopulta









Viikonlopun räpsyjä. 
Kesälomalaisia ja synttärihulinoita.
Sitä tärkeintä. Iloa ja elämää.  
Rakkaat ihmiset ympärillä.
 Sitä ei ihminen muuta tarvitse. <3




sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Ihan pihalla


Ah, ihana aurinko, lämpö ja kesä. 
Parasta mitä voi lomalla toivoa.
Täällä me kökitään kartanolla aamusta iltaan.
Eilen olen istutellut lisää kesäkukkia. Paljuilut kruunasivat lauantai-illan.

Meille on kotiutunut omenapuu, 
mies sai sen ystäväperheeltä valmistujaislahjaksi. <3
Kauniita lahjanauhoja ei nyt vielä ole raaskittu ottaa pois. :)









 Sivuterassin päätyyn on tehty kulkureitti.
Idea lähti siitä kun isäni tuumaili,
 että pitääkö takaterassille tosiaan kiertää lipputangon kautta. ;)
Yksi kukkalaatikoista sahattiin irti, Humalan alkuja siirreltiin niin
 että saatiin kulkuaukko tehtyä. 
Mies teki isänsä kanssa itse portin/kaaren, jota vasten humalat saavat kauniisti kasvaa.
Kuva on hieman todellisuutta jäljessä, sillä kaaressa on jo enemmän lehtisiä.
Tämä on kaupankaaria jykevämpi ja hintaa kertyi reilu 8euroa. :)
Ja nopea tehdä ja helppo tehdä!
Valkoiset pienet kaaret ovat Lidlin.
Aiemmin tässä on ollut Heinäseipäät tukemassa.










Askellaatat ovat viime kesän tekosia, niihin ohjeet löytyy viime
kesän postauksesta täältä (klik)


No entäs tämä jäbä, osallistuu vesisotaan siinä missä muutkin!
Ja pylly on silkinpehmeä, vaikka välillä kivikolla istuskellaan :D
Koitappa itse samaa!!!


Iloista sunnuntaita!

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Haaste

Haaste. Hitsit, että nämä kysymykset ovatkin aina vaikeita.

1. Motto?  Minulla ei taida olla sellaista yhtä ja ainoaa mottoa,
jota kertaisin päivästä toiseen....

Positiivisia lausahduksia kuitenkaan pyritään viljelemään 
niin miehen kanssa keskenään kuin lapsillekin.
Hyvänä sisäpiirivitsinä heitellään kyllä toisille toisinaan - "pessimisti ei pety koskaan!" :D
Niin typerä kuin tuo lausahdus onkin, niin hauskalta se kuulostaakin.
Sen turvin ei kyllä pitkälle pötkitä, varsinkin kun pyrkimys positiiviseen elämänasenteeseen. :D


2. 10 vuoden päästä!
Jaiks. ekana tulee mieleen että aika menee ihan hullua vauhtia.
Tyttö on sitten täysi-ikäinen.  Ja mulla on keski-iän kriisi..............
 Aivan kamalaa!

Oikeasti mun tavoitteet kohdistuvat opiskeluihin ja työkuvioihin.
Haaveilen olevani vanhustyön parissa esimiestehtävissä. :)
Niin, että koulunpenkille siis on suunnattava.




3. tv-ohjelmat, jotka pitäisi palauttaa ruutuun 
ovat ehdottomasti Metsolat ja Ruusun aika. :)
Vanhat kotimaiset klassikot.
Olen aika kalkkis ;)


4. Kesälomalla aion olla vielä 4kk!!!!!

Aion nauttia pienestä tassuttelijasta, koululaisten lomasta,
yhteisestä ajasta perheen kesken, lomareissuista,
auringosta ja uimisesta, lasten ilosta ja onnesta,
Palju-illoista, ystävistä ja läheisistä sekä kukista.

Kesälomalla aion nauttia pienistä ja isoista asioista.



5.  Olen se Candy Kingin suklaacrisp-karkki.
Oisko se Ahaa-patukan palanen?
Se paras, joka on aina vähänä.

Se on mun herkkua. :)


Tätä haastetta on laitettava siis eteenpäin.


Kysymykset-  melkein samat kuin minulle

1. Kuka, mitä ja missä?
2. Tavoitteet 10 vuoden päästä?
3. tv-ohjelma, joka tulisi palauttaa ruutuun?
4. Mitä aiot kesälomalla?
5. Motto?


Kesäisin kuvin ja ajatuksin, öitä murut!


(Lidlin Pionit 2,99eur kolme oksaa)